Osaamisen ja persoonallisten vahvuuksien tunnistaminen
Suunnataksesi juuri sinulle sopiviin tehtäviin ja vakuuttaaksesi työnantajan sopivuudestasi työtehtävään, tarvitset vankkaa itsetuntemusta sekä selkeää ja persoonallista sanoitusta omalle osaamisellesi. Voit tarkastella osaamistasi ja kertynyttä kokemustasi kattavasti ja ennakkoluulottomasti elämän eri osa-alueilta. Osaamisen tunnistaminen ja sanoittaminen toimii urasuunnittelun kivijalkana. Oman osaamisen äärelle kannattaa pysähtyä ja tehdä omaa ammatillista välitilinpäätöstä.
Osaamista kertyy monista eri lähteistä niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Vinkkejä persoonallisen osaamisen esiintuomiseen saat Osaamisen eri osa-alueiden koosteesta (PDF).
Oman osaamisen ja vahvuuksien kattavassa kartoittamisessa kannattaa lähteä hakemaan tietoa ja ideoita kolmesta eri tulokulmasta:
1. OMA POHDINTA - kaiken perustana
Omien osaamisten, vahvuuksien ja uusien ammatillisten kiinnostuksenkohteiden tunnistamisessa voi auttaa:
- Oman historian ja toimintatyylin reflektointi
- Onnistumiset ja aikaansaannokset. Missä olet kokenut onnistunut hyvin ja olleesi vahvoilla?
- Tekemisen helppous ja sujuvuus. Mitkä asiat ja tehtävät tuntuvat sinulla sujuvan vaivattomammin kuin muilla?
- Mikä kiinnostaa minua ammatillisesti, minkälaisten asioiden ja toimijoiden kanssa haluan jatkossa tehdä töitä?
- Omalla urapolulla kertynyttä monipuolisen osaamisen kartoittamisessa auttaa osaamistaulukko (excel). Halutessasi voit työskennellä myös Mind-map -tekniikalla.
Omaa pohdintaa saa hyvin liikkeelle hyödyntämällä valmiita osaamis- ja adjektiivilistoja, joista valitsemalla saat ideoita ja tuoretta sanoitusta
Oletko esim. ahkera, aktiivinen, analyyttinen, antelias, ammattitaitoinen, asiallinen, asiakaslähtöinen, avoin, avulias, empaattinen, energinen, epäitsekäs, hauska, herkkä, huomaavainen, ihmisläheinen, iloinen, innokas, innovatiivinen, itsenäinen, itsevarma, järkevä, karismaattinen, kiltti, kohtelias, kärsivällinen, käytännöllinen, lahjakas, lapsirakas, luova, maanläheinen, menestynyt, menevä, mielikuvituksekas, miellyttävä, nokkela, periksiantamaton, persoonallinen, pirteä, positiivinen, puhelias, ratkaisukeskeinen, rauhallinen, realistinen, rehellinen, reilu, rohkea, seurallinen, sisukas, sopeutuvainen, spontaani, suorapuheinen, suvaitsevainen, syvällinen, sähäkkä, säästäväinen, tahdikas, tarkka, tehokas, tervehenkinen, terävä, toimelias, tuloshakuinen, turvallinen, täsmällinen, ulospäinsuuntautunut, urheilullinen, uskollinen, vakaa, valovoimainen, vastuuntuntoinen, viisas, ystävällinen, älykäs
Katso myös työelämäosaamisen sanalista (PDF) ja poimi sieltä tällä hetkellä ajankohtaisilta tuntuva osaamiset osaksi osaamissanoitustasi.
Rekrytoinneissa etsitään usein tekijää ja aikaansaajaa, joten osaamisen kuvauksessa kannattaa hyödyntää aktiivisia verbejä jolloin esim. aiemman tehtävän kuvaus ei ole vastuiden listaus.
2. TESTIT - uutta jäsennystä ja tulokulmaa sanoitukseen
Testeillä ja erilaisilla kartoituksilla saat tuoretta tulokulmaa osaamiseesi. Poimi testituloksista kiinnostavat tulokset ja koosteet, joita täydennät työnhaussa esimerkeillä omasta elämästäsi.
Testejä omien vahvuuksien ja toimintatyylien kartoittamiseen:
- VIA luonteenvahvuudet
- 16 Personalities -persoonallisuustesti (Myers-Briggsin persoonallisuustesti)
- Duunitorin tyyppitesti
- Tunnista tyyppisi -värityyppitesti
- Työyhteisötaitojen pikatesti
3. PALAUTE - uskottavuutta ja verkoston hyödyntämistä
Palauta mieleesi saamaasi kehut ja kehitystoiveet sekä selvitä aktiivisesti, miten muut näkevät osaamisesi, vahvuutesi ja työpersoonasi.
- Muilta saatu suora tai epäsuora palaute
- Mistä sinua on kehuttu?
- Mistä olet saanut erityistä kiitosta esim. esimieheltä, opettajalta, kollegalta tai ystävältä?
- Missä asioissa sinulta pyydetään usein neuvoa tai apua?
Kannattaa myös aktiivisesti itse kysyä palautetta osaamisestasi ja vahvuuksistasi omalta verkostoltasi. Saat käyttökelpoista aineistoa työnhaun asiakirjojen, hissipuheen ja työhaastattelutilanteiden valmisteluun. Muiden sanoittamana oma osaaminen voi olla helpompi esittää ja tuoda esiin työnhakutilanteissa. Voit esim. laittaa sähköpostia tai soittaa henkilöille, jotka tuntevat työskentelytapasi työkuvioissa tai osaamisen kannalta merkityksellisissä harrastuksissa. Pyydä palautetta esimerkiksi:
- Minkälaista osaamista minulla on?
- Millaisia vahvuuksia minulla on? Voitko antaa jonkun esimerkin?
- Missä juuri minä olen erityisen hyvä?
- Millainen työntekijä minä olen?
Yksi tapa kerätä palautetta on myös ns. Joharin ikkuna. Hyödynnä saamasi palaute työnhakuprojektissasi. Mieti myös, olisiko jollakin palautteen antajalla mahdollista kirjoittaa myös suositusta LinkedIn-profiiliisi tai toimia suosittelijanasi työnhakutilanteissa?
OMA PERSOONALLINEN OSAAMISSANOITUS – monipuolista hyötyä muutostilanteeseen ja muuttuvassa työelämässä luovimiseen
Oman osaamisen ja tulevien ammatillisten kiinnostuksen kohteiden kartoitus toimii hyvin pohjana oman osaamisen tiiviille sanoitukselle ja viestimiselle. Sitä mukaa, kun oma ura-ajatus kirkastuu, se vaikuttaa vahvistavasti ammatti-identiteettiisi ja tekee viestistäsi vakuuttavamman, niin työnhaun asiakirjoissa, somessa kuin erilaisissa työnhakutilanteissakin.
Tiivistä laajan kartoituksen pohja oma viestisi:
- Mikä on osaamisesi ajankohtainen keihäänkärki
- Millainen työntekijä ja tyyppi olet?
- Mikä kiinnostaa sinua tulevaisuudessa, mihin olet suuntaamassa urallasi?
Katso tästä Pitkospuiden osaamismoduulin videovinkit osaamissanoitukseen, tiivistämiseen sekä tehokkaaseen viestimiseen.
Hyödynnä osaamissanoitusta aktiivisesti työnhaun asiakirjoissa, hissipuheessa sekä viestiessäsi erilaisissa työnhakutilanteissa sekä esim. LinkedInin kautta somessa. Ammatillisen välitilinpäätöksen tekeminen vie aikaa, mutta antaa perustan tehokkaalle proaktiiviselle työnhaulle ja auttaa uusissa urasuunnissa.
Oman viestisi kohdentamisessa auttaa Hissipuheen suunnittelupohja (PDF).
Syventäviä sisältöjä verkossa:
- Asiantuntijabrändi rakentuu vähitellen - aloita tänään (Arja Parpala, LinkedIn-artikkeli)
- Löydä vahvuutesi, valjasta voimasi (Riikka Pajunen, videoluento)
- Nuoret osaajat työelämässä 2021 (Studentworkin tutkimusraportti, ladattavissa ilmaiseksi)
- Oma osaaminen ja urapolku (Pitkospuut, korkeakouluopiskelijoille räätälöityyn tieto- ja harjoittelupaketti, Moduuli 2)
- Osaaminen 2035. (Opetushallitus, Rapostit ja selvitykset 2019:3)
- Osaaminen ja osaaja esiin (Hanna Kela, LinkedIn-artikkeli)
- Piilotyöpaikasta unelmaduuniksi (Piilo-osaajat, verkkoartikkeli)
- Unelmista voimaa muutokseen (Puunto, verkkoartikkeli)
- Uuden ajan uravalmiuksia: oman osaamisen todistamisen taito (Heini Hult-Miekkavaara, LinkedIn-artikkeli)
- Vuorovaikutustaitojen puute myynnissä ja työnhaussa (Jari Saarenpää, LinkedIn-artikkeli)
Syventävää kirjallisuutta:
- Jarenko, Karoliina & Kankkunen Jenni: Kohti. Ketterän urakehityksen työkirja
- Pajunen, Riikka: Omaa tehtävää etsimässä
- Pölönen, Perttu: Tulevaisuuden identiteetit
- Ståhlberg, Leena & Herlevi, Marjaana: Omannäköinen elämä
WEBINAARITALLENTEITA